Itsetutkiskelua

Opetusharjoittelusta on siis nyt melkein kaikki tehty. Peilaan itseäni ja suhdettani opettajuuteen nyt ja tilanteeseeni vuoden vaiheessa. Olen alkanut rentoutumaan luokan edessä, se on selvä. Myös käsitykseni substanssiosaamisestani on huikeasti noussut. Oivallan nyt, että osaan ja tiedän asioista paljon. Ainakin paljon enemmän, kuin tajusinkaan vielä vuosi sitten. Hieno palaute opiskelijoilta on myös vahvistanut ja tuntunut hyvältä.

Opetus- ja ohjaamisosaamiseni on siis nousukiidossa juuri nyt. Suunnittelu alkaa jo sujua, kun on vähän kokemusta siitä, miten aika kannattaa käyttää hyödyksi. Liika tiedon kaataminen kääntyy itseään vastaan, liika löysäily ei vie mihinkään. Innostaminen on mielestäni oikea polku. Kun opiskelija saadaan edes vähän innostumaan aiheesta, hänet on helpompi myös saada ottamaan asioista selvää. 

Arviointiosaaminen on minulla vielä lapsen kengissä. Selviän kyllä, kun voin arvioida käytännön tekemistä ja opiskelijan kehittymistä. Numeerista arviointia en ole vielä tehnyt, mutta sitä pääsen tekemään tämän kevään aikana. Opetussuunnitelma tulee olemaan ohjenuora, jonka avulla arvioinnistakin selvitään. Olen luottavainen. Käytännön työ varmasti opettaa tässäkin asiassa. Arviointiosaaminen on myös sitä, että oppii arvioimaan ryhmän tasoa, eli sitä missä ryhmän kanssa mennään. Tämä on hyvä pitää mielessä aina uuden ryhmän kanssa. Yleensä kysymällä selviää nekin asiat. 

Hyvinvointiosaaminen on omasta mielestäni hyvä. Olen kauan ollut työssä oppilaitoksessa, ja ajanut työturvallisuuteen ja viihtyvyyteen liittyviä asioita eteenpäin, sekä puuttunut epäkohtiin aina niiden tultua ilmi. Opiskelijalähtöinen ajattelu on erityisesti nykyisessä työympäristössäni noussut esille. Riittämättömät ja ahtaat tilat aiheuttavat pahoinvointia.

Kumppanuusosaaminen on ollut hyvällä tasolla, ja nyt opettajaidentiteetin kasvun aikana se paranee. Työyhteisö on pysynyt kauan samana, ja oma roolini on ollut omalla tavallaan vahva. Nyt roolini on jälleen vähän eri, ja vaikka hienovaraisista asioita puhutaankin, niin aistin, että minua kuunnellaan ja mielipiteisiini suhtaudutaan vakavammin, kuin ennen. Keskustelua on toki aina käyty, mutta se on nyt jollain tasolla tasa-arvoisempaa.

Kulttuuriosaamiseni on huikeasti kasvanut. Kuuntelen paremmin ja pohdin opiskelijoiden taustoja ihan toisella tasolla kuin ennen. Pohdiskelen paljon, mistä asenteet ja suhtautuminen opiskeluun kumpuaa. Ulkomailta tulleiden opiskelijoiden kanssa en ole kovinkaan paljoa tekemisessä, vaikka heitä työympäristössäni paljon onkin. Päivittäiset kohtaamiset ovat lyhyitä, ja ne yleensä liittyvät opiskelutodistuksiin tai muihin opiskeluun liittyviin papereiden leimaamisiin.

Kaivoin esille opettajani Jiri Vilppolan syksyllä piirtämän Ammattiopettajan (itse)arviointitaulukon, ja tutkailin missä tällä hetkellä liikun, ja arvioni on, että pedagogisella puolella nenä saattaa jo olla vähän pystymetsän ulkopuolella, ja substanssiosaaminen kolkuttelee kohta besserwisserin ovia joillain alueilla.

 Mieli on hyvä, olen kehityskelpoinen ja tyytyväinen itseeni ja saavutuksiini.

Mietteitä kevään teemoista

Kesä alkaa olla käsillä, ja on tullut hetki katsoa hieman taustapeiliin, ja tehdä yhteenvetoa kevään opinnoista. Isoja teemoja on jälleen käsitelty, ja ehkä olen myös ottanut pienen askeleen kohti opettajuutta. 

Millaista opettajuus siis on nyt, ja mitä se mahtaa tulevaisuudessa olla?

Opettajan työ on murroksessa, se on selvää. Pienemmillä resursseilla pitäisi tulevaisuudessa pärjätä, mutta silti vaatimukset kasvavat. Henkilökohtaistaminen ja joustavat opintopolut luovat monenlaisia haasteita, eikä niistä vähäisin ole resurssien vähäisyys ja opettajan jaksaminen. Opiskelijat osaavat myös vaatia yksilöllistä ohjaamista. Tämä vie väistämättä opettajan työn lähemmäs valmentajan roolia, eli ohjaavaa opettajuutta. On siis osattava myös päästää irti vanhoista tavoista ja pedagogisista menetelmistä. 

Vaakakupissa on toisaalta teoreettisen tiedon jakaminen, ja toisaalla käytännönläheinen ja työelämälähtöinen oppiminen. Tasapainoilua tässä on jo kauan ollut olemassa, mutta jos keskitytään vain juuri käsillä olevaan käytännön tehtävästä suoriutumiseen, opimmeko ymmärtämään asiayhteyksiä ja taustoja? Kuinka käy kehittämistyön?

Arviointi tulee olemaan tulevaisuudessa myös aika erilaista. Kuinka yksilöllisen opintopolun käyneitä opiskelijoita voi arvioida? Onko hyväksytty / hylätty –malli oikea tie, ja jos on, mitä se kertoo työnantajille työntekijästä? Kuinka suurta osaa näyttelee oppijan oma arviointi, ja entä jos se on ristiriidassa opettajan arvioinnin kanssa? Vastuu tulee olemaan kova, eikä kovinkaan mielekäs. Parhaimmillaan arvioinnin tehtävä on motivoida ja kannustaa, mutta missä menee raja, jos kyseessä on vähän haastavampi oppija?

Kevätlukukausi on ollut antoisa, ja erityisesti harjoittelut ovat olleet opettavaisia. Olen saanut tehdä harjoitteluni omassa työympäristössäni, ja apua on ollut hyvin saatavilla. Harjoittelun aikana olen oivaltanut, että koko homma onkin ajateltava oppijan näkökulmasta, eikä opettamisen näkökulmasta.  Miten oppija oppii? 

Erilaisia pedagogisia lähestymistapoja on paljon kertynyt reppuuni, ja toivottavasti pääsen niitä myös tulevaisuudessa käyttämään. Olen huomannut, että toiminnalliset menetelmät ja vuorovaikutus ovat oppimisen kannalta äärimmäisen tärkeitä seikkoja. Rauhallisuuteen ja oikeaan tauottamiseen aion tulevaisuudessa keskittyä. Yritän antaa aikaa oppimisprosessille.

Kehitysteorioista

Kasvatustieteen opinnoissa tutustuttiin erilaisiin kehitysteorioihin. Itse tutustuin syvemmin kehityspsykologi Erik H. Eriksonin teoriaan, ja peilasin hänen keski-iän kehitysvaihetta hiemaan itseeni. Opiskelijakollegojeni materiaalien pohjalta tutustuin muutamaan muuhun kehitysteoriaan, ja tässä niistäkin pieniä yhteenvetoja. Kappaleen lopussa vielä omia johtopäätöksiä eri kehitysteorioista. 

Erik H. Erikson

Eriksonin kehitysteoriassa yhdistyy ihmisen kolme puolta: Biologinen, psyykkinen ja sosiaalinen puoli. Erikson on laajentanut teoriaa kattamaan koko ihmisen elämänkaaren ja hän on korostanut biologisen kypsymisen ja sosiaalisen ympäristön vaikutuksia persoonallisuuden muotoutumisessa. Myönteisesti ratkaistu kriisi on perusta tulevalle kehitykselle

Eriksonin teoriassa ihminen kohtaa elämänkaaressaan kahdeksan kehityskriisiä, joissa hän joutuu ratkaisemaan kehitystehtäviä. Aikaisemmista vaiheista selviytyminen vaikuttaa ratkaisevasti siihen, miten loppuelämämme muotoutuu.

Erik H. Erikson kehityspsykologian kehityksen vaiheet/kriisit:

• Vauvaikä: perusluottamus – perusepäluottamus

• Varhaislapsuus: itsenäisyys – häpeä, epäily

• Leikki-ikä: aloitteisuus -syyllisyys

• Kouluikä: ahkeruus, pystyvyys – alemmuuden tunne

• Nuoruus: identiteetti - roolihajaannus

• Varhainen aikuisuus: läheisyys - eristäytyminen

• Keski-ikä: luovuus – lamaantuminen

• Vanhuus: minän eheys – epätoivo, katkeruus

Vaiheteoria

• uusi vaihe perustuu edelliselle

• kokonaisuus muodostuu siitä, että jokainen osavaihe on ratkaistu oikein

• vaiheet kehitystehtävinä, jotka ratkaistava ikään kuin kahden ääripään välillä

(esim. perusluottamus – perusepäluottamus)

Eriksonin teorian mukaan keski-iässä eletään luovaa ja tuotteliasta aikaa päämääränä saada jotain pysyvää aikaiseksi. Jos kehitysvaihe epäonnistuu, ihmisestä tulee helposti itseensä käpertynyt ja lamaantunut yksilö. Itseeni peilattuani, voisin väittää, että kehitysvaihe on omalta kohdaltani onnistunut. Elän tällä hetkellä hyvin luovaa aikaa, harrastan ja opiskelen paljon. Pidän myös huolen perheestäni ja olen mielestäni saanut asiani kasattua aika hyvin tärkeysjärjestykseen. Luotan omiin kykyihini, ja uskon, että minulla on paljon annettavaa muille.

Robert J. Havighurst

Yksi elämänkulun teoria on Robert Havighurstin (sosialisaatioteoria) kehitystehtäväteoria. Kehitystehtävällä tarkoitetaan tehtävää, joka on selvitettävä, jotta yksilö voi siirtyä seuraavaan kehitysvaiheeseen. Fyysinen kypsyminen, yksilön omat arvot ja tavoitteet sekä ympäristön paineet luovat näitä kehitystehtäviä, jotka ovat yksilölle eräänlaisia haasteita. Havighurstin teoriassa painottuvat ympäristön ja yhteiskunnan sosiaaliset odotukset, joista muotoutuu erilaisia rooleja, joiden takana on tietynlaisia vaatimuksia ja rajoituksia. Teoriassa yhdistyy yksilön kasvu ja kehitys sosiaalisiin odotuksiin. Havighurstin mukaan kehitystehtävien onnistunut ratkaisu tuottaa onnellisuutta ja mahdollistaa tulevien kehitystehtävien ratkaisemisen, kun taas epäonnistuminen tuottaa tyytymättömyyttä ja myös vaikeuttaa tulevien kehitystehtävien ratkaisua.

Kehitystehtävät ja niiden ikähaarukat hieman poikkeavat toisistaan eri lähdemateriaaleissa, mikä johtuu varmaankin siitä, että vain ensimmäisen vaiheen (0-2v) tehtävät tulee suorittaa tiettynä aikana, kun taas toisien ikävaiheiden tehtävien suorittamiseen voi mennä loppuikä. Kehitystehtävien läpikäyminen ei ole siis kaavamaista. Tosin teorian mukaan jos jokin kehitystehtävä jää suorittamatta tai se suoritetaan huomattavan myöhään, ihminen kokee usein huonommuuden tunteita. Lisäksi suorittamatta jäänyt kehitystehtävä voi vaikeuttaa huomattavasti seuraavista kehitystehtävistä selviytymistä. Joskus kehitystehtävän joutuu käymään uudelleen läpi myöhemmässä vaiheessa.

Eri ikäkausiin liittyvät kehitystehtävät:

Vauvaiän ja pikkulapsen kehitystehtävät (0-2 vuotta)

• perusturvallisuuden saavuttaminen
• alkeellisen ruumiinkuvan muodostaminen
• kävelyn ja puheen opettelu
• selviäminen erotilanteista

Leikki-iän (2-6 vuotta) ja varhaisen kouluiän (6-12 vuotta) kehitystehtävät

• minäkäsityksen kehittyminen
• itsearvostuksen eli itsetunnon kehittyminen
• oman sukupuoliroolin oppiminen
• omantunnon kehittyminen
• moraalin ja arvojen kehittyminen
• oppiminen toimimaan ikätovereiden kanssa
• työperiaatteen oppiminen
• maskuliinisen tai feminiinisen sosiaalisen roolin oppiminen

Nuoruuden (12-20v) kehitystehtävät:

• saavuttaa uusi ja kypsempi suhde molempiin sukupuoliin
• Henkilökohtaisen ja sosiaalisen identiteetin yhteensovittaminen
• löytää itselle maskuliininen ja feminiininen rooli
• fyysisen kehityksen hyväksyminen
• saavuttaa tunne-elämässä itsenäisyys vanhempiin ja muihin aikuisiin → valmistautua avioliittoon ja perhe-elämään.
• Oman maailmankuvan, ideologian ja moraalin kehittäminen
• ottaa vastuuta taloudellisista asioista
• kehittää maailmankatsomus, arvomaailma ja moraali, joiden mukaan voi ohjata elämäänsä
• pyrkiä ja päästä sosiaalisesti vastuulliseen käyttäytymiseen

Varhaisaikuisuuden (18-35 v) kehitystehtävät:

• Elämänkumppanin valitseminen
• avioliitossa elämään oppiminen / yhteiselon oppiminen
• perheen perustaminen
• lasten kasvattaminen
• kodin hoitaminen
• ansiotyön aloittaminen / työelämään siirtyminen
• vastuun ottaminen, myös yhteisöllisen
• sellaisten sosiaalisten ryhmien löytäminen, joihin tuntee kuuluvansa. (vertaisryhmät, ystävät)

Myöhäisaikuisuuden kehitystehtävät (35-60v.)

• Teini-ikäisten lasten tasapainoisiksi ja vastuullisiksi aikuisiksi kasvun tukeminen
• Aikuisen sosiaalisen vastuun saavuttaminen
• Ammatillinen tyytyväisyys saavuttaminen ja ylläpitäminen
• Itselle mieleisten vapaa-ajan harrastuksien hankkiminen
• Parisuhteen hankkiminen
• Iästä johtuviin fysiologisten muutoksiin mukautuminen ja hyväksyminen
• Vanhempien ikääntymiseen mukautuminen

Vanhuuden kehitystehtävät (60- v.)

• Fyysisen voiman ja terveyden heikkenemiseen mukautuminen
• Eläkkeelle jäämiseen ja väheneviin tuloihin mukautuminen
• Puolison ja läheisten kuoleman hyväksyminen
• Erilaisiin rooleihin joustavasti mukautuminen

Daniel Levinson

Levinsonin teorian keskeiset käsitteet ovat elämänkaari (life cycle) ja elämänrakenne (life structure).

Elämänkaari kuvaa näkemystä, missä ihminen käy yksilöllisellä tavallaan läpi kaikille yhteiset kehitysvaiheet.

Elämänrakenne viittaa suhteisiin, joita yksilöllä on eri asioihin ja toisiin ihmisiin elämänsä eri aikoina eli toisin sanoen elämänrakenne tarkoittaa tärkeiden asioiden verkostoa. Levinsonin kantava ajatus on, että elämänrakenne muuttuu suhteellisen säännönmukaisesti elämän eri vaiheissa.

Teoriassa on kaksi osaa, jotka ovat keskeisessä asemassa: vakiintumisvaiheet ja siirtymävaiheet.  Vaiheissa tehdään tärkeitä valintoja ja asetetaan niihin liittyviä päämääriä. Siirtymävaihe on yhden vaiheen päätös ja toisen vaiheen alku. Mallissa on viisi ikävaihetta:

-        Varhaisnuoruus (0-22 vuotta), siirtymävaiheessa 17 – 22 itsenäistymisen vaihe

-        Varhaisaikuisuus (17-45 vuotta), siirtymävaiheessa 28  - 32 aikuisuuden pohtimisen aika ja siirtymävaihe 40 -45 käänne, ja menneisyyden tarkastelun vaihe

-        Aikuisuuden keskivaihe (40-65 vuotta),

-        Aikuisuuden myöhäisvaihe (60-85 vuotta) ja

-        Vanhuusvaihe (yli 80 vuotiaat)

Jean Piaget

Piaget´n teoria käsittelee lapsen ajattelun kehitystä. Teorian taustalla on käsitys siitä, että ajattelu kehittyy vaiheittain ja jokainen alempi vaihe on ylemmän tason edellytys. Piaget´n mukaan lapsen ajattelua suuntaa sisäiset mallit (skeemat). Piaget oli kognitiivisen psykologian keskeinen tutkija ja vaikuttaja.Piaget jakaa kehityksen 4 vaiheeseen.

• Sensomotorinen vaihe (0-2v.). Syy- ja seuraussuhde hahmottuu. Kokemuksia ja toimintaa luokitellaan (sensoriset skeemat). Paikan hahmottaminen (noin vuoden ikäisenä).
• Esioperationaalinen vaihe (2-6/7v.), joka jakautuu esikäsitteelliseen vaiheeseen (2-4v.) ja intuitiiviseen vaiheeseen (4-7v.). Esikäsitteellisessä vaiheessa lapsella on vielä vaikeuksia erottaa ajattelua ja tekoja toisistaan. Ajattelua hallitsee itsekeskeisyys ja animismi . Intuitiivisessa vaiheessa aikasuhteet hahmottuvat.
• Konkreettisten operaatioiden vaihe (6/7-12v.). Itsekeskeisyys vähenee ja ajattelun loogisuus ja johdonmukaisuus paranee. Lapsi oppii normit ja moraalisäännöt
• Muodollisten operaatioiden vaihe (12-16v.). Abstrakti ajattelu ja empatiataito kehittyy ja mielikuvitus laajenee. Lapsi arvioi normi ja moraalisäännöstöä. Uskonnolliset ja elämän filosofiset kysymykset ovat kiinnostavia.

Piaget'n geneettinen epistemologia käsittelee sekä tiedon rakennetta että tiedon rakentumista aivoihin vaihe vaiheelta syntyvinä yhä täydellisempinä tietostruktuureina. Vaikka Piaget ei varsinaisesti tarkastellut opetusta ja opiskelua, Piaget'n teoriaa silti sovelletaan opetukseen, sillä oppimisessa tietostruktuurien syntyminen on keskeistä. Piaget'n teorian pohjalta tarkasteltuna oppimiseen liittyy aktiivinen prosessi, jossa oppilas rakentaa omaa tietorakennettaan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Oppimiseen vaikuttavat lisäksi oppilaan aikaisemmat tiedot ja sitä edesauttaa oppilaiden keskinäinen vuorovaikutus.

James Marcia

Yhdysvaltalainen psykoanalyytikko, joka Erik H. Eriksonin ohella yksi tärkeimpiä identiteetin tutkijoita. Marcia kehitti edelleen Eriksonin koko elämänkaaren kattavaa teoriaa ja teki siitä konkreettisemman, jossa tarkastelun kohteena nuoruus / nuoruusikä

Marcia kuvaa identiteetin muodostumista kaksivaiheisena prosessina:

1.Nuori etsii erilaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia esim. sukupuolirooli, ammatinvalinta ja koulutus, ideologia, maailmankatsomus jne.

2.Nuori tekee päätöksiä ja sitoutuu joihinkin vaihtoehtoihin / elämänalueisiin

•Marcia erottaa nuoren identiteetin kehityksessä neljä erilaista tasoa

-        Epäselvän identiteetin vaihe: nuori ei ole käynyt läpi etsintävaihetta eikä sitoutunut mihinkään

-        Identiteetin etsintävaihe: nuori kokeilee vaihtoehtoja ja etsii identiteettiä, mutta ei ole sitoutunut valintoihin

-        Identiteetin lainanneet: nuori ei ole käynyt läpi etsintävaihetta, vaan on sitoutunut johonkin vaihtoehtoon, esim. vanhempien roolimallin mukaisesti, kokeilematta muita

-        Identiteetin saavuttaneet: etsintävaihe käyty läpi ja nuori on sitoutunut valintoihinsa

Omaa pohdintaa

Tutustuttuani erilaisiin kehitysteorioihin, päällimmäisenä mieleeni nousi, että kaikki teoriat peilaavat omaa aikaansa ja vallitsevaa kulttuuria. Paljon oivaltavia ja ”itsestään selviä” asioita on kaikilla, mutta nykyaika kaipaisi uudenlaista näkökulmaa ihmisen kasvuun ja kehitykseen. Tänä päivänä länsimaisella ihmisellä on valtavasi valinnan mahdollisuuksia elämässään: Perinteisiä perheitä ei ole pakko perustaa, ulkopuolelta tuleviin paineisiin ei nykyihminen automaattisesti taivu. Koulutusta on saatavilla kaikissa ikävaiheissa ja terveydenhuollon kehitys on vaikuttanut siihen, että ihminen pysyy toimintakykyisenä ja aktiivisena vanhuuteensa asti. Myös yhteiskunnan tuki ja talouden kasvu ovat tuoneet mukanaan vapautta valita missä vaiheessa elämäänsä mitäkin haluaa tehdä.

Oppimista tapahtuu paljon oppilaitosten seinien ulkopuolella. Maailma on pienentynyt, kaikki tieto on käden ulottuvissa. Ihminen voi opiskella periaatteessa mitä tahansa ja missä tahansa. Kotiäiti voi suorittaa kursseja lasten päiväunien aikana ja tehdä palkkatyötä samaan aikaan verkon välityksellä. Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon jokaisessa ihmisen kehitysvaiheessa.