Itsetutkiskelua

Opetusharjoittelusta on siis nyt melkein kaikki tehty. Peilaan itseäni ja suhdettani opettajuuteen nyt ja tilanteeseeni vuoden vaiheessa. Olen alkanut rentoutumaan luokan edessä, se on selvä. Myös käsitykseni substanssiosaamisestani on huikeasti noussut. Oivallan nyt, että osaan ja tiedän asioista paljon. Ainakin paljon enemmän, kuin tajusinkaan vielä vuosi sitten. Hieno palaute opiskelijoilta on myös vahvistanut ja tuntunut hyvältä.

Opetus- ja ohjaamisosaamiseni on siis nousukiidossa juuri nyt. Suunnittelu alkaa jo sujua, kun on vähän kokemusta siitä, miten aika kannattaa käyttää hyödyksi. Liika tiedon kaataminen kääntyy itseään vastaan, liika löysäily ei vie mihinkään. Innostaminen on mielestäni oikea polku. Kun opiskelija saadaan edes vähän innostumaan aiheesta, hänet on helpompi myös saada ottamaan asioista selvää. 

Arviointiosaaminen on minulla vielä lapsen kengissä. Selviän kyllä, kun voin arvioida käytännön tekemistä ja opiskelijan kehittymistä. Numeerista arviointia en ole vielä tehnyt, mutta sitä pääsen tekemään tämän kevään aikana. Opetussuunnitelma tulee olemaan ohjenuora, jonka avulla arvioinnistakin selvitään. Olen luottavainen. Käytännön työ varmasti opettaa tässäkin asiassa. Arviointiosaaminen on myös sitä, että oppii arvioimaan ryhmän tasoa, eli sitä missä ryhmän kanssa mennään. Tämä on hyvä pitää mielessä aina uuden ryhmän kanssa. Yleensä kysymällä selviää nekin asiat. 

Hyvinvointiosaaminen on omasta mielestäni hyvä. Olen kauan ollut työssä oppilaitoksessa, ja ajanut työturvallisuuteen ja viihtyvyyteen liittyviä asioita eteenpäin, sekä puuttunut epäkohtiin aina niiden tultua ilmi. Opiskelijalähtöinen ajattelu on erityisesti nykyisessä työympäristössäni noussut esille. Riittämättömät ja ahtaat tilat aiheuttavat pahoinvointia.

Kumppanuusosaaminen on ollut hyvällä tasolla, ja nyt opettajaidentiteetin kasvun aikana se paranee. Työyhteisö on pysynyt kauan samana, ja oma roolini on ollut omalla tavallaan vahva. Nyt roolini on jälleen vähän eri, ja vaikka hienovaraisista asioita puhutaankin, niin aistin, että minua kuunnellaan ja mielipiteisiini suhtaudutaan vakavammin, kuin ennen. Keskustelua on toki aina käyty, mutta se on nyt jollain tasolla tasa-arvoisempaa.

Kulttuuriosaamiseni on huikeasti kasvanut. Kuuntelen paremmin ja pohdin opiskelijoiden taustoja ihan toisella tasolla kuin ennen. Pohdiskelen paljon, mistä asenteet ja suhtautuminen opiskeluun kumpuaa. Ulkomailta tulleiden opiskelijoiden kanssa en ole kovinkaan paljoa tekemisessä, vaikka heitä työympäristössäni paljon onkin. Päivittäiset kohtaamiset ovat lyhyitä, ja ne yleensä liittyvät opiskelutodistuksiin tai muihin opiskeluun liittyviin papereiden leimaamisiin.

Kaivoin esille opettajani Jiri Vilppolan syksyllä piirtämän Ammattiopettajan (itse)arviointitaulukon, ja tutkailin missä tällä hetkellä liikun, ja arvioni on, että pedagogisella puolella nenä saattaa jo olla vähän pystymetsän ulkopuolella, ja substanssiosaaminen kolkuttelee kohta besserwisserin ovia joillain alueilla.

 Mieli on hyvä, olen kehityskelpoinen ja tyytyväinen itseeni ja saavutuksiini.